Tunnen itseni
Itsensä tunteminen on parasta, mitä oman itsemme
hyväksi voimme tehdä. Tällä nettisivulla tarjoamani palvelut voivat olla sinulle avuksi, kun tavoitteesi on tuntea ja tunnistaa todellisen itsesi paremmin. Vasta kun todella tunnemme itsemme ja todelliset tarpeemme, vain silloin voimme tehdä oikeita päätöksiä elämässämme. Oikeat päätökset oikeaan aikaan lisäävät hyvinvointia ja tyytyväisyyttä.
HEALING CARDS SIVULTA LÖYDÄT PÄIVÄN KORTIN
Miten päivän kortin aihe ja toimintaohje voi auttaa sinua?Kerron ainakin yhden tavan. Varmaan tiedät, että me kaikki elämme harhan maailmassa. Harhat voivat olla ehdollistumisia, jotka ovat syntyneet lapsuuden traumoista, vääristyneistä ajatusmalleista, selviytymisstrategioistamme, jne. Meillä jokaisella harhoja on, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Ainoastaan kokonaan valaistuneet ovat niistä kokonaan vapaita. Ehdollistumat uhriuttavat meitä ja pitävät meitä pois todellisestä itsestämme. Todellisella itsellä tarkoitan tässä sitä, että olemme läsnä itsessämme, tiedämme ja tunnemme itsemme ja toimimme sisäisestä todellisuudestamme käsin. Tähän läsnäoloon monet meditaatiotkin pyrkivät, Harvoin meistä kukaan on koko aikaa läsnä itsessään, koska arki turruttaa ja mieli vie mukanaan.
On hyvä tiedostaa se, että elämme ja tulkitsemme elämäämme ehdollistumiemme rakentaman maailmankuvamme värittäminä. Miten maailmankuvamme on värittynyt, vaikuttaa vahvasti siihen, miten tulkitsemme esim. kortteja tai muuta viestiä, jonka saamme. Miten esim tulkitaan tarot-kortteja tai enkelikortteja tai muuta elämässämme. Jokainen kortti nostaa esiin meissä jotain itsestämme. Mitä se on, miltä se tuntuu ja miten sitä voisi käyttää hyväksi tunnistaakseen oman todellisen itsensä?
Healing Cards voivat olla todella voimakkaista ja tehokkaita askelia löytää todellisen itsensä. Voimme kuvitella tietävämme ja tuntevamme itselle, että olemme se, mitä mielemme meille kertoo - hyvässä tai vähemmän hyvässä. Kun otat joko yleisen päivän kortin teeman päivittäiseksi henkisen kasvun askeleeksi ja todella toimit kortin ohjeen mukaan, voit saavuttaa merkittävää henkistä kasvua mutta ainakin tulet tunnistamaan omia ajatuksiasi ja toimintatapojasi tavallista arkea enemmän.
Jos haluat vauhdittaa henkistä kasvuasi, voit tilata oman, juuri sinulle nostetun kortin joko yhdelle päivälle tai viikoksi, ja toimia nostettujen korttien mukaisesti, voit hämmästyä tuloksista (varsinkin jos toimit rehelleisesti korttien ohjeiden mukaan). Päiväkirjan pitäminen auttaa selkeyttämään päivän teemaa ja sen vaikutuksia. Kannattaa ottaa korttien viisaus käyttöön!
Mitä muuta sivuiltani löytyy:
Tarot-tulkintoja, Astrologisia tulkintoja (myös jyoutish-astrologia), energia-healing-tunnekehoterapiaa, QUANTUM HUMAN DESIGN tulkintoja ja kursseja. Lisäksi vaihtuvia tapahtumia, luonto-meditaatiokävelyjä, Äiti-Maa -kokemuksia jne.